tiistai 18. elokuuta 2015

Venice Beach & Santa Monica

losi 2015 950b
Losin kuvia tällä kertaa, reissukuvia taitaa olla vielä muutaman postauksen verran tulossa mutta hyvä vaan, sillä asukuvia ei ole taas hetkeen otettu ;)
losi 2015 844b losi 2015 835b losi 2015 903b
Venice Beach ei tehnyt sen kummempaa vaikutusta minuun, kiva oli nähdä tuo Venice kyltti ja skeitti poolit mutta siinäpä ne. Päärantakatu oli täynnä rihkamakojuja, tatuointimestoja ja marin myyjiä, ja suurin osa ihmisistä vaikutti olevan enemmän tai vähemmän hippielämäntyylin valinneita :D Ehkä yleistän nyt vähän liikaa, mutta minulle ei jäänyt sellaista fiilistä, että tuonne menisin uudelleen. Nuoria reppureissaajia näkyi paljon ja heille sopivia hostelleja, mutta itse en kyllä Venice Beachilla asuisi...
Eri asia sitten esim. vähän sivummalla olevat kanaalit, joista ei valitettavasti tullut otettua yhtään kuvia. Eräänä aamuna käytiin siellä kävelemässä ja talot olivat kyllä todella symppiksiä veden äärellä.
losi 2015 855b losi 2015 830b losi 2015 868b losi 2015 827b losi 2015 991b losi 2015 967b losi 2015 1009b
Santa Monica Pier on tunnettu monista elokuvista, joissa näkyy se laiturialue kojuineen ja maailmanpyörä. Muutaman kerran ajettiin ohi, ja paikka oli aivan täynnä turisteja, joten minulle riitti sen Pierin katseleminen vähän kauempaa :D
Santa Monica Place oli todella kiva ja iso shoppailualue ulkona, joskin sekin täynnä ihmisiä. Kannatti selkeästi käydä shoppailemassa muualla kuin turistien lempparikohteissa niin sai olla suht rauhassa kaupoissa eikä tarvinnut kovin kauaa jonotella ;)
losi 2015 923b losi 2015 926b
Venice Beach ja Santa Monica taitaa olla kaikille turisteille sellaisia must see-paikkoja ja sen kyllä huomasi ihmismäärästä. Onneksi ne on nyt nähty, joten seuraavalla kerralla voi suosiolla jättää nuo tungokset välistä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti