perjantai 21. helmikuuta 2014

LV Denim Shawl

Viime viikon lauantaina piipahdin Louis Vuittonilla ja kävin toteuttamassa vihdoinkin piiitkään haaveissa olleen hankinnan.. Ostos oli vähän niin kuin palkinto hyvin tehdyistä töistä ja tsemppari tulevaan, eli lahja minulta minulle :D Tällaisena raikkaiden värien ystävänä ei ole mitenkään yllättävää, että päädyin sini-valkoiseen ;)


Ja siinä hän on; Monogram Denim Shawl < 3

lv denim 010b
On se vaan niin nätti! Mielessä on jo vaikka mitä asuja tämän ympärille, joten varoitus, tätä huivia tullaan näkemään blogissa ihan liikaa ;) Ensimmäisen ulkoilun hänen kanssaan ajattelin toteuttaa vasta kevään tullessa, eli nyt hophop aurinko esiin sieltä!
lv denim 014b
Aika tismalleen vuoden verran on minulla ollut käytössä LV:n shawl sävyssä Verone, ja en voisi olla tyytyväisempi. Okei, on niitä paljon puhuttuja nukkaantumisia joitain tullut, mutta on huivi ollut käytössäkin. Enkä huivia ole sen kummemmin varonut, joten siinä mielessä käytön jälki ei minua haittaa. Huivin malli ja koko on kuitenkin niin toimivat, että päätin sijoittaa tähän denimiin :) Verone on värinsä puolesta kuitenkin enemmän syksy/talvi-huivi, niin nyt on sitten kesäkuukausille myös omansa :D (Hyvin perusteltu eikös ;))
lv denim 017b

9 kommenttia:

  1. Mietin kans tän ostoa, kuinka paljon oli hintaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin sen olevan jotain tätä luokkaa :) Ajattelin itselleni tosiaan joko tätä väriä tai sitten beigenä! En tiedä sitten onko sille hienompi nimi olemassa ;)

      Poista
  2. On se nätti. Mäkin välillä tästä huivista haaveilen, tämän värisenä tai sitten mustana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja käy vielä vaikka minkä asun kaveriksi, eli suosittelen ;)

      Poista